Jo­kai­sel­la maal­la on oma kult­tuu­rin­sa, pe­rin­teen­sä ja ta­pan­sa. Yk­si hel­poim­mis­ta ja mie­len­kiin­toi­sim­mis­ta ta­vois­ta op­pia uut­ta kult­tuu­ria on tu­tus­tua pe­rin­tei­siin kan­sal­li­siin juh­la­päi­viin ja ai­toi­hin ri­tu­aa­lei­hin.

Kul­la­kin Uk­rai­nan his­to­ri­al­li­sel­la alu­eel­la on tie­tys­ti omat en­nus­merk­kin­sä, keit­ti­ön­sä, ri­tu­aa­li­lau­lun­sa ja pal­jon muu­ta.

Mut­ta kaik­kia uk­rai­na­lai­sia yh­dis­tää ys­tä­väl­li­syys ja vie­raan­va­rai­suus, sääs­tä­väi­syys ja ah­ke­ruus sekä oi­keu­den­mu­kai­suu­den ta­voit­te­lu. Uk­rai­nas­sa su­kua ja per­het­tä ar­vos­te­taan suu­res­ti. He kun­ni­oit­ta­vat van­hem­pi­aan ja kiin­nit­tä­vät eri­tyis­tä huo­mi­o­ta per­heen pe­rin­tei­siin.

Uk­rai­na­lai­set ovat itäs­laa­vien esi-isiä. Pa­ka­nuus ja or­to­dok­si­suus kie­tou­tu­vat tii­viis­ti yh­teen juh­la­päi­vien pe­rin­teis­sä.

Kir­kol­li­sia juh­lia vie­te­tään Jee­suk­sen Kris­tuk­sen elä­mäs­sä ta­pah­tu­nei­siin ta­pah­tu­miin liit­ty­en. Erit­täin tär­kei­tä ovat kan­san­juh­lat, jot­ka tä­hän päi­vään as­ti säi­lyt­tä­vät Uk­rai­nan kan­san ta­po­ja ja pe­rin­tei­tä.

Val­ti­on juh­lil­la on myös suu­ri mer­ki­tys. Niil­lä kun­ni­oi­te­taan maa­il­man- ja kan­sal­li­sen his­to­ri­an ta­pah­tu­mia.

Talven juhlat

Tal­vi on ai­kaa, jol­loin maan­vil­je­ly ja läm­pi­mät ke­sä­päi­vät jää­vät taak­se. Vih­doin­kin an­kea, sa­tei­nen syys­sää päät­tyy. En­sim­mäi­nen lumi sa­taa. Ja koit­taa odo­tuk­sen ja val­mis­tau­tu­mi­sen ai­ka odo­te­tuim­pia, tai­kaa täyn­nä ole­via juh­la­py­hiä - jou­lua ja uut­ta vuot­ta - var­ten.

Tänä ai­ka­na kiin­ni­te­tään pal­jon huo­mi­o­ta ta­lo­jen, ka­tu­jen, kaup­po­jen ja au­ki­oi­den ko­ris­te­luun. Kaik­ki ki­mal­taa ja vilk­kuu, heh­kuu jou­lu­va­loil­la ja an­taa juh­la­tun­nel­man.

Pyhä Ni­ko­laus. Jou­lu­kuun 19. päi­vän aa­mu­na ta­pah­tuu en­sim­mäi­nen tal­ven "ih­me", kun lap­set kat­so­vat tyy­nyn­sä al­le ja löy­tä­vät pie­niä yl­lä­tyk­siä Pyhä Ni­ko­lauk­sel­ta: kark­kia, le­lun, kir­jan...

Pyhä Ni­ko­laus ei ole fik­tii­vi­nen hah­mo. Hän on to­del­li­nen hen­ki­lö, piis­pa. Hän oli mel­ko va­rak­kaas­ta per­hees­tä ja aut­toi nii­tä, jot­ka oli­vat elä­mäs­sään vä­hem­män on­nek­kai­ta. Hän jät­ti sa­laa le­lu­ja, herk­ku­ja ja läm­pi­miä vaat­tei­ta köy­hil­le per­heil­le. Hän osal­lis­tui myös van­kien va­paut­ta­mi­seen.

Nyt Py­hää Ni­ko­laus­ta pi­de­tään las­ten suo­je­lus­py­hi­myk­se­nä, ja hä­nen py­häin­jään­nök­sil­lä us­ko­taan ole­van ih­meel­li­siä pa­ran­ta­via omi­nai­suuk­sia. Län­si-Eu­roo­pan mais­sa Pyhä Ni­ko­laus syn­tyy uu­del­leen jou­lu­puk­ki­na (San­ta Klaus), joka ja­kaa lah­jo­ja jou­lu­yö­nä.

Jouluaattona on perinteisesti tarjoiltu 12 paastoruokaa, mikä vastaa apostolien lukumäärää.

Liubov Pilneva

Jou­lu. Mer­kit­tä­vä osa uk­rai­na­lai­sis­ta pe­rin­teis­tä ei lii­ty edes it­se jou­luun, vaan jou­lu­aat­toon (pyhä il­ta). Tä­hän ai­kaan lau­le­taan jou­lu­lau­lu­ja (ko­li­ad­ki), joil­la ylis­te­tään vas­ta­syn­ty­nyt­tä Jee­sus­ta, ja lau­la­jat toi­vo­vat on­nea ja vau­raut­ta. Lau­la­en he kul­ke­vat ta­los­ta ta­loon ja kyl­vä­vät veh­nää tai oh­raa (vau­rau­den sym­bo­li). Omis­ta­jat kiit­tä­vät hei­tä täs­tä ja an­ta­vat heil­le ma­kei­sia ja ko­li­koi­ta.

Py­hä­nä il­ta­na on pe­rin­tei­ses­ti tar­joil­tu 12 paas­to­ruo­kaa (kas­vis­ruo­kaa), mikä vas­taa apos­to­lien lu­ku­mää­rää. Kes­ki­pis­tee­nä on ku­tya, ma­kea puu­ro, joka on val­mis­tet­tu täys­jy­väi­ses­tä veh­näs­tä tai oh­ras­ta, hu­na­jas­ta, kui­va­tuis­ta he­del­mis­tä, päh­ki­nöis­tä ja uni­kon­sie­me­nis­tä. Se sym­bo­loi he­del­mäl­li­syyt­tä ja yh­teyt­tä esi-isiin.

Jou­lu­na näh­dään usein ver­te­piä. Se voi ol­la te­at­te­rie­si­tys kir­kon pi­hoil­la tai jou­lu­mark­ki­noil­la. Tai osa­na jou­lu­ko­ris­te­lua pah­vi­hah­mo­jen kans­sa. Pää­tee­ma­na ovat raa­ma­tul­li­set ker­to­muk­set Kris­tuk­sen syn­ty­mäs­tä.

Uu­si vuo­si on läm­min per­he­juh­la, joka tuok­suu jou­lu­kuu­sil­ta ja man­da­rii­neil­ta. On ai­ka saa­da jou­lu­pu­kil­ta lah­jo­ja ja an­taa yl­lä­tyk­siä toi­sil­lem­me. Jou­lu­puk­ki on muu­ten uk­rai­nak­si Did Mo­roz ("Uk­ko Pak­ka­nen").

Uu­den­vuo­de­naat­to­na per­he ja lä­hei­set ys­tä­vät ko­koon­tu­vat run­saan juh­la­pöy­dän ää­reen. Ku­lu­van vuo­den vii­mei­sel­lä mi­nuu­til­la kaik­ki esit­tä­vät toi­veen ja juo­vat samp­pan­jaa. Kes­kiy­ön jäl­keen ih­mi­set me­ne­vät ka­duil­le, ko­koon­tu­vat au­ki­oil­le kau­niis­ti ko­ris­tel­tu­jen jou­lu­kuu­sien lä­hei­syy­teen, on­nit­te­le­vat toi­si­aan, lau­kai­se­vat ilo­tu­lit­tei­ta ja pi­tä­vät haus­kaa. Tam­mi­kuun 1. päi­vän il­ta­na on ta­pa­na käy­dä ys­tä­vien ja su­ku­lais­ten luo­na.

Van­ha uu­si vuo­si. Uk­rai­nas­sa on myös sel­lai­nen hie­man has­su ja ul­ko­maa­lai­sil­le kä­sit­tä­mä­tön kä­si­te kuin van­ha uu­si vuo­si (13.–14. tam­mi­kuu­ta). Kan­nat­taa var­maan py­säh­tyä tä­hän ja käy­dä läpi hie­man his­to­ri­aa, jot­ta ym­mär­täi­sit asi­an.

Mui­nai­si­na ai­koi­na koko maa­il­ma käyt­ti ju­li­aa­nis­ta ka­len­te­ria (van­haa tyy­liä), jos­sa tie­de­mie­het ha­vait­si­vat epä­tark­kuuk­sia vuo­den päi­vien lu­ku­mää­rän las­ke­mi­ses­sa. Sik­si vuon­na 1584 kek­sit­tiin tar­kem­pi gre­go­ri­aa­ni­nen ka­len­te­ri (uu­si tyy­li), joka on ny­ky­ään ylei­ses­ti käy­tös­sä. Mut­ta eri maat siir­tyi­vät uu­teen ka­len­te­riin eri ai­koi­na (esi­mer­kik­si Suo­mi vuon­na 1753 ja Uk­rai­na vas­ta vuon­na 1918).

Ju­li­aa­ni­sen ja gre­go­ri­aa­ni­sen ka­len­te­rin päi­vä­mää­rien vä­li­nen ero kas­vaa 3 päi­vää 400 vuo­den vä­lein. Ny­ky­ään ero on 13 päi­vää.

Van­ha uu­si vuo­si on uu­si vuo­si van­haan tyy­liin, 13.–14. tam­mi­kuu­ta. Se ei ole vi­ral­li­nen juh­la­päi­vä, mut­ta sil­lä on sy­vem­mät kan­san­juu­ret ja pe­rin­teet. Toi­nen nimi täl­le juh­lal­le on ma­lan­ki eli an­te­li­as il­ta.

Maan län­si- ja kes­ki­o­sis­sa on ta­pa­na, et­tä eri­lai­siin asui­hin (pai­men, vuo­hi, He­ro­des, ku­nin­gas) pu­keu­tu­neet ih­mi­set kul­ke­vat ovel­ta ovel­le, vit­sai­le­vat ja esit­tä­vät pie­niä tee­ma­nu­me­roi­ta. Tä­hän ai­kaan ty­töt en­nus­ta­vat ja yrit­tä­vät saa­da sel­vil­le, mikä on hei­dän koh­ta­lon­sa rak­kau­des­sa.

Kres­he­nie. Toi­nen tär­keä ja mie­len­kiin­toi­nen tam­mi­kuun juh­la­päi­vä ta­poi­neen on Her­ran il­mes­tys­päi­vä (Uk­rai­nas­sa kres­he­nie, Suo­mes­sa lop­pi­ai­nen), jol­loin Jo­han­nes Kas­ta­ja kas­toi Jee­sus Kris­tuk­sen Jor­dan-jo­es­sa.

Juh­laa edel­tä­vä­nä il­ta­na ih­mi­set me­ne­vät kirk­koon. Ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen jäl­keen vesi siu­na­taan. Py­hää vet­tä pi­de­tään pa­ran­ta­va­na, joka puh­dis­taa sie­lun ja ruu­miin sai­rauk­sis­ta ja syn­neis­tä. Vet­tä säi­ly­te­tään vuo­den ajan, ja tar­vit­ta­es­sa ih­mi­set juo­vat sitä, pe­se­vät kas­von­sa ja ri­pot­te­le­vat sitä ko­tei­hin­sa.

Her­ran il­mes­tys­päi­vä­nä uk­rai­na­lai­sil­la on ta­pa­na teh­dä ve­sis­tön jää­hän ris­tin muo­toi­nen avan­to. Pa­pit py­hit­tä­vät ve­den. Sen jäl­keen kaik­ki puh­dis­tus­ta ha­lu­a­vat upot­tau­tu­vat ve­teen kol­me ker­taa ja ru­koi­le­vat.

Kevään juhlat

Maslennitsa (Laskiainen) päättyy oljesta talvea symboloivan linnunpelättimen polttamiseen.

Johanna Pahalahti

Mas­len­nit­sa (las­ki­ai­nen) on vii­kon mit­tai­nen tal­ven päät­ty­mi­sen ja ke­vään saa­pu­mi­sen juh­la. Näi­nä päi­vi­nä kun­ni­oi­te­taan au­rin­koa, ja pe­rin­tei­ses­ti pais­te­taan pyö­rei­tä let­tu­ja (au­rin­gon sym­bo­li), joi­ta syö­dään voin ja kai­ken­lais­ten täyt­tei­den kera. Juh­la­päi­vän uk­rai­nan­kie­li­nen nimi Mas­len­nit­sa tu­lee sa­nas­ta "mas­lo" (voi).

Toi­nen tä­män juh­lan pe­rin­tei­nen ruo­ka­la­ji on ra­e­juus­tol­la täy­te­tyt va­re­ni­kit, kei­te­tyt hap­pa­mat­to­mat tai­ki­nat, jois­sa on täy­tet­tä ja jot­ka on teh­ty kuun­sir­pin muo­toon.

Pe­rin­tei­nen viih­de Mas­le­nit­san mes­suil­la on kii­pe­ä­mi­nen liu­kas­ta kor­ke­aa tolp­paa pit­kin ylös lah­jo­jen saa­mi­sek­si.

Juh­la­päi­vä päät­tyy ol­jes­ta tal­vea sym­bo­loi­van lin­nun­pe­lät­ti­men polt­ta­mi­seen. Tu­leen voi heit­tää myös ta­va­roi­ta, jois­ta ei ole enää hyö­tyä. Ras­kaat aja­tuk­set, on­gel­mat ja kaik­ki pa­hat asi­at pa­la­vat nii­den mu­ka­na.

Uk­rai­nan Mas­len­nit­sa ei ole vain jää­hy­väi­set tal­vel­le ja au­rin­gon koh­taa­mi­nen, vaan myös ke­ho­tus uni­ver­saa­liin so­vin­toon ja an­teek­si­an­toon. Sik­si tä­män vii­kon vii­meis­tä päi­vää kut­su­taan an­teek­si­an­to­sun­nun­taik­si, jol­loin kaik­kien pi­täi­si unoh­taa kaik­ki kau­nat ja pyy­tää an­teek­si toi­sil­ta.

Pää­si­äi­nen. Mas­len­nit­san jäl­keen on erit­täin tiuk­ka 40 päi­vän paas­to, joka päät­tyy or­to­dok­si­sen kir­kon suu­reen juh­laan, pää­si­äi­seen.

Ku­lich, ma­kea lie­ri­ön­muo­toi­nen muf­fin­si­lei­pä, ja vär­jä­tyt mu­nat ovat pää­si­äi­sen tär­keim­mät sym­bo­lit. Mu­nia an­ne­taan kai­kil­le vie­rail­le, ker­jä­läi­sil­le, siu­na­taan kir­kos­sa ja ase­te­taan kuol­lei­den hau­doil­le. Mu­nien maa­laa­mi­nen eri­lai­sil­la vä­reil­lä, ku­vi­oil­la ja sym­bo­leil­la on yk­si Uk­rai­nan van­him­mis­ta kan­san­tai­teis­ta.

Pää­si­äi­syö­nä per­heet me­ne­vät kirk­koon kori täyn­nä ruo­kaa (ku­lic­hia, vär­jät­ty­jä mu­nia, ko­ti­te­kois­ta mak­ka­raa ja muu­ta). Pal­ve­luk­sen jäl­keen pap­pi siu­naa ruo­an.

Pää­si­äi­se­nä on ta­pa­na käy­dä kuol­lei­den su­ku­lais­ten hau­doil­la, an­taa kuk­kia, ma­kei­sia ja vär­jät­ty­jä mu­nia. Ja kun pa­laat ko­tiin, on ai­ka lo­pet­taa paas­to ja naut­tia her­kuis­ta.

Juh­la­py­hien ai­ka­na jo­kai­nen or­to­dok­si­nen kris­tit­ty ter­veh­tii mui­ta sa­noil­la "Kris­tus on ylös­nous­sut!". Ja saa vas­ti­neek­si vah­vis­tuk­sen: "To­del­la­kin ylös­nous­sut!"

Kulichi ja värjätyt munat ovat pääsiäisen tärkeimmät symbolit.

Liubov Pilneva

Nais­ten­päi­vä. 8. maa­lis­kuu­ta on kan­sain­vä­li­nen nais­ten oi­keuk­sien päi­vä. Juh­la­päi­vä jäi his­to­ri­aan Clara Zet­ki­nin an­si­os­ta, joka eh­dot­ti, et­tä päi­vää vie­tet­täi­siin muis­tu­tuk­se­na nais­ten ylei­ses­tä ää­ni­oi­keu­des­ta. Uk­rai­nas­sa tä­män juh­la­päi­vän po­liit­ti­nen ulot­tu­vuus on ajan myö­tä hii­pu­nut. Maa­lis­kuun 8. päi­väs­tä tuli kau­neu­den, nais­ten, ke­vään ja elä­mä­ni­lon juh­la.

Mie­het kii­reh­ti­vät on­nit­te­le­maan äi­te­jään, vai­mo­jaan, sis­ko­jaan, tyt­tä­ri­ään ja nais­puo­li­sia kol­le­goi­taan. Vaik­ka sää on edel­leen kyl­mä, Uk­rai­nan kau­pun­kien ka­duil­la ja ko­deis­sa val­lit­see läm­min tun­nel­ma. Mie­het ovat jo­not­ta­neet os­taak­seen kuk­kia aa­mus­ta läh­tien. Nai­set saa­vat koh­te­li­ai­suuk­sia ja lah­jo­ja. 

Voi­ton päi­vä. Tou­ko­kuun 9. päi­vä on toi­sen maa­il­man­so­dan nat­sis­min voi­ton päi­vä. Sil­loin pi­de­tään yk­si­no­maan kan­san­juh­lat. En­nen kun­ni­oi­tet­tiin tä­män kau­he­an so­dan ve­te­raa­ne­ja, jär­jes­tet­tiin pa­raa­te­ja, las­ket­tiin kuk­kia kaa­tu­nei­den so­ti­lai­den hau­doil­le ja ker­rot­tiin kou­lu­lai­sil­le ta­pah­tu­mis­ta ja ur­hei­den tais­te­li­joi­den uro­töis­tä.

Vuon­na 2015 Uk­rai­nas­sa otet­tiin käyt­töön toi­sen maa­il­man­so­dan uh­rien muis­to­päi­vä (8. tou­ko­kuu­ta). Se on so­li­daa­ri­suu­den ele ja muis­tu­tus Eu­roo­pan ko­ke­mis­ta yh­tei­sis­tä vai­keuk­sis­ta.

Vys­hy­van­ka-päi­vä. Uk­rai­nas­sa vie­te­tään joka vuo­si tou­ko­kuun kol­man­te­na tors­tai­na Vys­hy­van­ka-päi­vää. Vys­hy­van­ka (kan­sal­li­nen kir­jail­tu pai­ta) on uk­rai­na­lai­sil­le to­del­li­nen kan­sal­li­nen py­hät­tö. Mo­nien vuo­si­sa­to­jen ajan se on toi­mi­nut amu­let­ti­na kai­kel­ta pa­hal­ta.

Uk­rai­nas­sa on noin 200 eri­lais­ta kir­jon­ta­tek­niik­kaa ja yli 100 kir­jon­ta­om­mel­ta. Kul­la­kin alu­eel­la on pait­si oma kir­jon­ta­tek­niik­kan­sa, myös ko­ris­teen tee­ma, pe­rin­tei­set vä­rit ja yk­si­tyis­koh­dat.

Huo­li­mat­ta sen vuo­si­sa­to­ja van­has­ta his­to­ri­as­ta, vys­hy­van­ka nyt – se on muo­di­kas ja erit­täin tyy­li­käs. Nuo­ret käyt­tä­vät sitä nyt mie­lel­lään osa­na juh­la­pu­keu­tu­mis­taan. Vys­hy­van­ka so­pii hy­vin esi­mer­kik­si fark­ku­jen kal­tai­sen mo­der­nin vaa­te­kap­pa­leen kans­sa.

Kesän juhlat

Py­hän kol­mi­nai­suu­den päi­vä (troit­sa, vih­re­ät juh­la­py­hät) täy­den­tää ke­vät­juh­lien sar­jan. Sitä vie­te­tään 50. päi­vä­nä pää­si­äi­sen jäl­keen, ja se sym­bo­loi ke­sän lo­pul­lis­ta saa­pu­mis­ta.

Kris­ti­tyt us­ko­vat me­ne­vät kirk­koon vih­rei­den yrt­tien ja kuk­kien kimp­pu mu­ka­naan. Ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen jäl­keen pap­pi siu­naa ku­kat, joi­ta us­ko­vai­set säi­lyt­tä­vät ko­deis­saan koko vuo­den ajan suo­jel­lak­seen ko­te­jaan pa­hoil­ta hen­gil­tä ja käyt­tä­es­sään nii­tä sai­rauk­siin ja ko­ti­ta­lou­son­gel­miin. Ta­lot ko­ris­tel­laan tam­men, vaah­te­ran, koi­vun ja leh­muk­sen vi­her­kas­veil­la, ja nii­hin ase­te­taan tuok­su­via tim­ja­min, ruis­kau­no­kin ja min­tun kuk­ka­kimp­pu­ja.

Ivan Ku­pa­lan mui­nais­s­laa­vi­lai­nen juh­la jär­jes­te­tään au­rin­gon ja rak­kau­den kun­ni­ak­si, ja sitä vie­te­tään ke­sä­päi­vän­sei­sauk­sen päi­vä­nä (Suo­mes­sa Ju­han­nus). Juh­lat ovat täyn­nä tu­leen, ve­teen ja yrt­tei­hin liit­ty­viä ri­tu­aa­le­ja.

Juh­laa edel­tä­vä­nä il­ta­na joen ran­taan ra­ken­ne­taan nuo­ti­oi­ta, ja uh­ka­roh­ke­at hyp­pää­vät puh­dis­ta­van tu­len yli.

On ole­mas­sa hy­vin kau­nis ja sa­la­pe­räi­nen riit­ti, jos­sa ty­töt pu­no­vat sep­pe­lei­tä luon­non­ku­kis­ta. Kynt­ti­läl­lä va­rus­tet­tu sep­pe­le las­ke­taan ve­teen, jot­ta se voi kel­lua jo­kea pit­kin. Sep­pe­leen kat­so­mi­sen pe­rus­teel­la en­nus­ta­jat päät­te­li­vät, me­ni­si­vät­kö he pian nai­mi­siin ja oli­si­ko sul­ha­nen ri­kas. Jos sep­pe­le huk­kui, sitä pi­det­tiin huo­no­na en­tee­nä.

It­se­näi­syys­päi­vä. Ja tie­tys­ti on syy­tä mai­ni­ta toi­nen tär­keä val­ti­on juh­la­päi­vä, jota vie­te­tään 24. elo­kuu­ta – Uk­rai­nan it­se­näi­syys­päi­vä. Vuon­na 1991 Uk­rai­nan neu­vos­to­ta­sa­val­lan par­la­ment­ti jär­jes­ti kan­sa­nää­nes­tyk­sen, jos­sa yli 90 pro­sent­tia uk­rai­na­lai­sis­ta ää­nes­ti Neu­vos­to­lii­tos­ta it­se­näis­ty­mi­sen puo­les­ta.

Ki­o­vas­sa jär­jes­te­tään Uk­rai­nan puo­lus­ta­jien mars­si osa­na juh­lal­li­sia ta­pah­tu­mia. Uk­rai­nan pää­kau­pun­gin kes­kus­tan läpi mars­si­vat so­ti­laat, va­paa­eh­toi­set ja kaa­tu­nei­den so­ti­lai­den omai­set. Pre­si­dent­ti on­nit­te­lee myös vi­ral­li­ses­ti maa­taan tä­män iki­muis­toi­sen päi­vän joh­dos­ta.

Ukrainalaiset kunnioittavat esi-isiensä tapoja

Yh­teen­ve­to­na ha­lu­ai­sin sa­noa, et­tä tänä Uk­rai­nan vai­ke­a­na ai­ka­na on eri­tyi­sen tär­ke­ää ja ar­vo­kas­ta muis­taa ja kun­ni­oit­taa esi-isiem­me ta­po­ja. Sik­si jo­kai­nen uk­rai­na­lai­nen, oli­pa hän kuin­ka kau­ka­na ko­ti­maas­taan ta­han­sa, pyr­kii nou­dat­ta­maan maan­sa juh­la­päi­vien pe­rin­tei­tä ja ker­too niis­tä lap­sil­leen.

Lä­hes jo­kai­sel­la per­heel­lä on pala kult­tuu­ris­ta, kan­sal­lis­ta pe­rin­töä: kir­jail­tu vys­hy­van­ka, iko­ni, rush­nyk (kir­jail­tu ri­tu­aa­li­pyy­he), sen eksk­lu­sii­vi­nen kan­sal­li­sen ruo­ka­la­jin re­sep­ti... Niin kau­an kuin kult­tuu­ri ja pe­rin­teet elä­vät, kan­sa­kun­ta elää.

Ma­riia Star­ko­va

Kir­joit­ta­ja on Jout­sas­sa asu­va uk­rai­na­lai­nen, joka opis­ke­lee suo­men kiel­tä ko­tou­tu­mis­kou­lu­tuk­ses­sa Spring Hou­se Oy:llä. Hän suo­rit­ti suo­men kurs­siin kuu­lu­vaa työ­har­joit­te­lu­jak­soa Jout­san Seu­dus­sa.

Ma­ri­an ai­em­min kir­joit­ta­miin jut­tui­hin pää­set tääl­tä:

Uk­rai­na­lais­lap­set viih­ty­vät Suo­men kou­lus­sa

(jul­kais­tu 3.3.2024)

Uk­rai­nan sota muut­ti Lud­mi­lan, Ser­giin ja Di­a­nan elä­män

(jul­kais­tu 17.3.2024)

Uk­rai­na­lai­nen keit­tiö on ko­ko­nais­val­tai­nen ja alu­eel­li­ses­ti mo­ni­muo­toi­nen – bors­si­keit­to yk­si suo­si­tuim­mis­ta ruo­ka­la­jeis­ta

(jul­kais­tu 31.3.2024)