Mil­lai­sia sa­no­ja va­lit­sem­me, kun pu­hum­me tai kir­joi­tam­me? Ei ole sa­man­te­ke­vää, mil­lai­sia sa­no­ja va­lit­sem­me. Voim­me va­li­ta roh­kai­se­via ja hy­väk­sy­viä tai mu­ser­ta­via ja louk­kaa­via sa­no­ja.

So­men kaut­ta vies­tit le­vi­ä­vät het­kes­sä tu­han­sil­le lu­ki­joil­le. Vi­ha­pu­he on kaik­kein tu­hoi­sin­ta. Se ai­heut­taa pel­koa ja epä­var­muut­ta. Sa­nan­va­pau­den ja vi­ha­pu­heen erot­ta­mi­nen toi­sis­taan on kuin ve­teen piir­ret­ty vii­va. Se mikä toi­sel­le on sa­nan­va­paut­ta, mer­kit­see toi­sel­le vi­ha­pu­het­ta. Vi­ha­pu­he ker­too myö­tä­tun­non puut­tees­ta ja ky­vyt­tö­myy­des­tä aset­tua toi­sen ase­maan.

”Syvä kuin meri on har­kit­tu puhe, vir­rak­si pai­suu vii­sau­den läh­de.

Rii­ta on lä­hel­lä, kun tyh­mä pu­huu, hän kärt­tää it­sel­leen sel­kä­sau­naa”. Näin ra­jus­ti sa­nan­las­kut Raa­ma­tus­sa ojen­ta­vat mei­tä.

Var­mas­ti tut­tu ti­lan­ne meil­le kai­kil­le on het­ki, jol­loin toi­vom­me, et­tä vii­mei­sek­si lau­su­tut sa­nat sai­si ta­kai­sin. Jee­suk­sen sa­noin: ”Mitä sy­dän on täyn­nä, sitä suu pu­huu. Hyvä ih­mi­nen tuo hy­vyy­ten­sä va­ras­tos­ta esiin hy­vää, paha ih­mi­nen pa­huu­ten­sa va­ras­tos­ta pa­haa.” Va­lin­ta on jo­kai­sen oma, jo­ten olem­me vas­tuus­sa sa­nois­tam­me ja sa­moin te­ois­tam­me. Sa­no­jen ja te­ko­jen li­säk­si mei­dän on syy­tä muis­taa, et­tä myös lai­min­lyön­nil­lä on omat seu­rauk­sen­sa.

Syys­kuun 18. päi­vä al­koi Ikäins­ti­tuu­tin kam­pan­ja: Vie van­hus ulos, tee­ma­na on Voi­maa ul­koi­lus­ta. Kam­pan­ja kes­tää 1.10. saak­ka. Kam­pan­ja kut­suu mei­tä va­paa­eh­toi­sia ja lä­hei­siä ul­koi­le­maan tu­kea tar­vit­se­vien iäk­käi­den kans­sa. Ota kop­pi ja läh­de ulos lä­hei­se­si, ys­tä­vä­si tai naa­pu­ri­si kans­sa. Li­sä­tie­toa kam­pan­jas­ta saat ne­tin kaut­ta ha­ku­sa­noil­la Vie van­hus ulos.  

Hy­vät teot ilah­dut­ta­vat sekä an­ta­jaa et­tä saa­jaa. To­si­a­sia kui­ten­kin on, et­tä eläm­me jat­ku­vas­ti hy­vän ja pa­han ris­ti­rii­das­sa. Apos­to­li Paa­va­li tus­kai­lee kir­jees­sään roo­ma­lai­sil­le: ”En tee sitä mitä tah­don, vaan sitä mitä vi­haan”. Jee­sus opet­taa, et­tä ra­kas­ta lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si”. Kaik­ki siis läh­tee omas­ta it­ses­tä. Vai­ke­aa on ra­kas­taa it­se­ään sil­loin, kun olem­me ta­hal­li­ses­ti tai ta­hat­to­mas­ti va­lin­neet pa­han: lou­kan­neet tai tuo­min­neet lä­him­mäis­täm­me.

Olem­me on­nek­kai­ta, jos voim­me pyy­tää an­teek­si sa­no­jam­me tai te­ko­jam­me ja saa­da an­teek­si. On kui­ten­kin ti­lan­tei­ta, jol­loin an­teek­si­pyyn­tö ei pois­ta ai­heut­ta­maam­me va­hin­koa. Sil­loin ai­noa toi­vom­me on, et­tä va­hin­gon kär­si­jä va­paut­tai­si sekä mei­dät et­tä it­sen­sä an­ta­mal­la an­teek­si. Kuu­lee sa­not­ta­van, et­tä voin an­taa an­teek­si, mut­ta en voi unoh­taa. Sil­loin an­teek­si­an­to on jää­nyt puo­li­tie­hen. Voim­me ha­kea apua näin ru­koil­len. Ar­mol­li­nen Ju­ma­la, avaa sil­mäm­me nä­ke­mään lä­him­mäis­tem­me hätä ja avun­tar­ve. Roh­kai­se mei­tä vä­lit­tä­mään rak­kaut­ta­si ja kan­ta­maan vas­tuu­ta koko luo­ma­kun­nas­ta­si.

Ma­ria Sirén

Eläk­keel­lä ole­va pap­pi