Joutsan kunnan hallinnon ja talouden hoitamista säätelee monenmoiset kunnanvaltuuston hyväksymät ohjeet ja strategiat sekä tietysti Suomen lainsäädäntö.
Joutsan kuntakonsernin muodostavat kunta ja sen tytäryhteisöt, joissa kunnalla on omistusosuutta 56,82 prosentista 100 prosenttiin. Joutsan kunnanvaltuuston 14.9.2020 hyväksymän konserniohjeen määräykset koskevat kuntaa ja sen tytäryhteisöjä. Konserniohjeella määritellään menettelytavat, jotka tukevat kuntakonsernin talouden suunnittelua ja seurantaa, riskien hallintaa, tiedottamista, sitoutunutta hallitustyöskentelyä sekä hyvää johtamista ja hallintoa.
Joutsan kunnan hallintosäännöstä löytyy pykälästä 64 ohjeistusta ulkoisen ja sisäisen valvonnan hoitamisesta. Vastuu ulkoisesta valvonnasta on sälytetty tarkastuslautakunnalle ja tilintarkastajalle. Sisäistä valvontaa pitäisi hoitaa kunnanhallituksen ja konsernijaoksen.
Kunnanhallituksen listalla on viime vuoden lopun ja kuluneen kevään aikana ollut kolmesti KOY Joutsan Talouskeskuksen osakkeita koskeva myyntitarjous. Tilanteeseen on mielestäni osaltaan jouduttu syystä, että edellä esitettyjen ohjeiden ja sääntöjen noudattaminen on laiminlyöty. Kunnan ostettavaksi on tarjottu osakkeita entisestä ”Osuuspankki-talosta”.
Kuten täysin julkisesta kunnanhallituksen esityslistan tekstistä ilmenee myyntitarjouksen jättäneellä yrityksellä on yhteensä 54461,52 euroa vastikerästejä Koy Joutsan talouskeskukselle. Lisäksi yrityksellä on rästejä muille kunnan tytäryhtiöille 21.669 e. Kuntaliiton hallintolakimiehen kannanoton mukaan myyntitarjousten käsittelyssä Koy Talouskeskuksen hallituksen jäsenet ovat olleet yhteisöjäävejä, harmi, että kyseiset henkilöt ”unohtivat” kahdessa ensimmäisessä kokouksessa jäävätä itsensä! Lisäksi kuntaliitto ohjeistaa: esteellisyys säilyy käsittelyn kaikissa vaiheissa valmistelusta täytäntöönpanoon (KH 19.12.2022).
Konsernijaoksen ja kunnanhallituksen jäsenenäkin koen suoranaista häpeää ja epäonnistumista, että valvonta on täysin laiminlyöty! Jo vuoden 2020 tilinpäätöksessä ongelmat olivat havaittavissa, eikä mihinkään toimiin ryhdytty. Ei ole valvottu ulkoisesti eikä sisäisesti - konsernijaoksen saatikka sisäisen valvojan kunnanhallituksen esityslistalla ei ole ollut Talouskeskusta, vaikka konserniohje määrää tehtäväksi tytäryhtiöiden talouden seurannan!
Nyt olen joutunut syntipukiksi kaupankaatajana ja yritysten vihaajana, vaikka kunnanhallituksessa äänestin vain asian pöydälle jättämisen puolesta! Haluan päätöksen teon olevan avointa ja perustuvan faktatietoon aina, kun käytetään julkisia varoja eli mennään kuntalaisten kukkarolle. Omat päätökseni perustelen aina!
Iiris Ilmonen
Joutsan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Jousitie 31, 19650 Joutsa
Y-tunnus 0174091-6
Konttori avoinna ma-to 9-12 ja 13-16
Puhelin: 0201 876 100
konttori@joutsanseutu.fi
etunimi.sukunimi@joutsanseutu.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.
Jousitie 31, 19650 Joutsa
Y-tunnus 0174091-6
Konttori avoinna ma-to 9-12 ja 13-16
Puhelin: 0201 876 100
konttori@joutsanseutu.fi
etunimi.sukunimi@joutsanseutu.fi
Jousitie 31, 19650 Joutsa
Y-tunnus 0174091-6
Konttori avoinna ma-to 9-12 ja 13-16
Puhelin: 0201 876 100
konttori@joutsanseutu.fi
etunimi.sukunimi@joutsanseutu.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.