Viime vuoden keväällä Joutsassa väsättiin paperille ”rullaava kiinteistöstrategia”, jossa kunnan omistamat rakennukset jaoteltiin ylläpidettäviin, myytäviin sekä purettaviin kohteisiin. Lisäksi vuokratilat listattiin omaksi kokonaisuudekseen.
Näyttäisi siltä, että myytävien kohteiden lista ei ole nyt ensimmäisen rullaavan vuoden aikana juuri lyhentynyt. Vuokra-asuntojen osalta käyttöasteen tappiin nostaneeksi sopimuskumppaniksi tuli vastaanottokeskuksen Joutsaan perustanut Kotokunta Oy, joka on joulukuusta 2022 lukien vuokrannut kunnalta ja sen tyttäreltä suunnilleen kaikki vähänkään parempikuntoiset, tyhjillään jo valmiiksi olleet tai sopivasti tarpeen tullen tyhjentymässä olleet kämpät.
Hävitys- eli purkulistalla on ollut myös eloa: Liikekeskus alkaa olla viimeisiä silauksia vailla paloiteltuna, osin pölynä ilmassa ja kohta vain muistoina mielissämme. Seuraavaksi sitten Sairaalanrannassa tyhjillään sängyssään makaavan vanhan terveysaseman kimppuun. Se kannattaisi hoidella erittäin joutuisaan pois päiväjärjestyksestä – ja ainakin jos purkukustannus asettuisi yhtä kohtuuhintaiseksi kuin mitä Liikekeskuksen kohdalla. Purku-urakan tarjoajia oli yllättävän paljon, mikä kielii, että töitä oltaisiin vailla. Oletettavasti mitään järin suurta muutosta ei ole markkinassa kevääseen verrattuna tapahtunut. Olisi siis oivallinen tilaisuus!
Sitten pytinkeihin, joista ei olla kunnassa luopumassa. Ylläpidettävien kategoriaan on kirjattu virastotalo, kaikki sivistystoimen rakennukset, Jousitien varren vanhat hienot puutalot Kuntala ja Jukola, sekä Joutoranta eli Vallaspellon entinen koulu Suonteen rannalla. Halleista mukaan pääsee Yrittäjäntie 6:ssa sijaitseva ns. Lasa-halli.
Kenties tiukin puristusote Joutsassa on ollut tällä hetkellä määräaikaisesti hyvinvointialueelle vuokratuista sote-kiinteistöistä ja eritoten niiden tuoreista lippulaivoista: kunnan rakennuttamasta uudesta sote-keskuksesta ja sen viereiseen Palvelukeskus Jouseen heti tämän perään saneeratusta sairaanhoidon, kuntoutuksen ja kotiin vietävien palvelujen yksiköstä (SaKuKo, kansankielellä vuodeosasto). Sekä viimeisimpänä tähän samaiseen sarjaan valmistuneesta, vuoden 2022 lopulla käyttöönotetusta rakennuksesta, josta löytyy suun terveydenhuollon palvelut (hammashoitola) sekä ruokapalvelujen keittiön tilat.
Uutisoimme marraskuussa 2022, että Jyväskylän kaupunki on päättänyt myydä suurimman osan omistamistaan sosiaali- ja terveyspalvelujen kiinteistöistään ulkopuoliselle sijoittajalle. Niitä parveilikin kuuluisat ostohousut jalassaan tai vähintään kovasti kiinnostuneina asian äärellä runsain määrin. Jyväskylä ei pitänyt järkevänä jäädä sote-kiinteistöjen omistajaksi ja vuokraajaksi tilanteessa, jossa palvelujen järjestämisestä vastaa toinen toimija.
Joutsan kunnanjohtaja Harri Nissinen kommentoi tähän, että Joutsassa ei ole haluttu toimia tällä tavoin, vaan kunnan selkeänä tahtotilana on ollut itse rakentaa ja myös omistaa sote-kiinteistönsä. Nissisen mukaan Joutsa saa näistä riittävät vuokratulot.
Nyt kuitenkin viimeisimmässä valtuustoseminaarissa annettiin sellaista signaalia, että Joutsan olisi omistamisen ja pitämisen sijaan harkittava vakavasti sote-kiinteistönsä myymistä. Tätä samaa on väläytelty aiemminkin yksittäiseltä taholta, mutta tuolloin vastakaikua ei tullut, vaan asia lähinnä kaikessa hiljaisuudessa haudattiin. Tällä kertaa sote-kiinteistöjen myymiseen liittyvää ja kartoittavaa selvitystyöhön ryhtymistä perää kuitenkin kunnan korkein päättävä elin eli kunnanvaltuusto, joten toimeen on nyt ryhdyttävä, haluttiinpa sitä tai ei.
Joutsan kunnasta saatiin alkuviikosta tähän liittyen mielenkiintoista tietoa: myyntivaihtoehtoa ruotiva aloituspalaveri olisi jo tällä viikolla ja siihen osallistuisivat viranhaltijoista kunnanjohtaja Harri Nissinen, tekninen johtaja Arttu Mönkölä ja talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen, ja luottamushenkilöistä kunnanvaltuuston puheenjohtaja Heikki Kuurne ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Pauliina Maukonen. Ykkösvitja siis kentälle.
Ilmeisestikin olennaiset myyntitarkastelua koskevat askel- ja muut merkit koitetaan saada muodostettua alkavan kesän aikana. Siinä tapauksessa, että Joutsan sote-kiinteistöjen realisoinnissa nähdään riittävän laajalti riittävästi ideaa, pointtia ja mielekkyyttä, niin kaiketi syksyllä prosessia valmisteltaisiin lisää ja vietäisiin eteenpäin. Myös päätöksiä oletettavasti siinä vaiheessa tehtäisiin. Nähtäväksi jää, kuinka pitkälle tässä päästään. Mennäänkö päätyyn asti? Se voisi olla suotavaa.
Syytä on huomioida, että nykyiset vuokrasopimukset Keski-Suomen hyvinvointialueen kanssa ovat kautta linjan määräaikaisia ja päättyvät tästä nykyhetkestä viimeistään noin 3,5 vuoden päästä. Aina on tietysti vähintäänkin teoreettinen mahdollisuus päästä ennen diilien umpeutumista jatkosopimuksiin. Siinä vaiheessa palikoita (kohteita) putoaa pelilaudalta, se on saletti.
Marko Nikkanen
Joutsan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Jousitie 31, 19650 Joutsa
Y-tunnus 0174091-6
Konttori avoinna ma-to 9-12 ja 13-16
Puhelin: 0201 876 100
konttori@joutsanseutu.fi
etunimi.sukunimi@joutsanseutu.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.
Jousitie 31, 19650 Joutsa
Y-tunnus 0174091-6
Konttori avoinna ma-to 9-12 ja 13-16
Puhelin: 0201 876 100
konttori@joutsanseutu.fi
etunimi.sukunimi@joutsanseutu.fi
Jousitie 31, 19650 Joutsa
Y-tunnus 0174091-6
Konttori avoinna ma-to 9-12 ja 13-16
Puhelin: 0201 876 100
konttori@joutsanseutu.fi
etunimi.sukunimi@joutsanseutu.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.