Vuo­den 2022 alus­sa EU-maat ava­si­vat oven­sa mil­joo­nil­le uk­rai­na­lai­sil­le, jot­ka pa­ke­ni­vat kau­he­aa so­taa. Ja Suo­mi ei ole täs­sä poik­keus.

Ja jopa niin pie­ni kau­pun­ki kuin Jout­sa pys­tyi vas­taa­not­ta­maan ja ma­joit­ta­maan noin 200 uk­rai­na­lais­ta. Olem­me hy­vin kii­tol­li­sia sii­tä, et­tä suo­ma­lai­set ei­vät jät­tä­neet mei­tä yk­sin vai­keuk­siem­me kans­sa, vaan ovat ot­ta­neet mei­tä sii­pien­sä suo­jaan ja aut­ta­neet pää­se­mään ta­kai­sin ja­loil­lem­me. Meil­le oli miel­lyt­tä­vä yl­lä­tys, mi­ten läm­pi­mäs­ti ja huo­lel­li­ses­ti poh­joi­sen ka­ru­ja kan­so­ja ter­veh­di­tään.

Tä­nään ha­lu­an ker­toa teil­le, mi­ten uk­rai­na­lai­set elä­vät Jout­sas­sa, mitä he te­ke­vät ja mit­kä ovat hei­dän tu­le­vai­suu­den­suun­ni­tel­man­sa.

Yksimielisesti Joutsaan

71-vuo­ti­as Lud­mi­la Le­be­de­va tuli Suo­meen mar­ras­kuus­sa 2022 mie­hen­sä ja kis­san­sa kans­sa nyt mie­hi­te­tys­tä No­va­ja Ka­hov­kan kau­pun­gis­ta Ete­lä-Uk­rai­nas­ta. Vuot­ta myö­hem­min hei­dän tyt­tä­ren­sä per­hei­neen muut­ti myös Jout­saan.

Lud­mi­la pu­huu erit­täin läm­pi­mäs­ti Jout­sas­ta ja sen asuk­kais­ta. Suo­ma­lai­set ovat rau­hal­li­sia, kii­reet­tö­miä ja ys­tä­väl­li­siä. He ovat hy­viä naa­pu­rei­ta.

  – Olen jo pit­kään ha­lun­nut il­mais­ta kii­tol­li­suu­te­ni Jout­san asuk­kail­le ja va­paa­eh­toi­sil­le, mei­dät otet­tiin niin läm­pi­mäs­ti vas­taan. Ku­kaan ei ole pu­hu­nut meil­le töy­ke­äs­ti koko ai­ka­na. Kaik­ki ovat hy­vin täs­mäl­li­siä ja huo­maa­vai­sia.

He ovat kiin­ty­neet tä­hän alu­ee­seen, pi­tä­vät to­del­la näi­den paik­ko­jen upe­as­ta luon­nos­ta. Nyt on tul­lut ai­ka, jol­loin Lud­mi­la ja hä­nen mie­hen­sä voi­vat it­se­näi­ses­ti va­li­ta kau­pun­gin, jos­sa he ha­lu­ai­si­vat asua – he päät­ti­vät yk­si­mie­li­ses­ti jää­dä Jout­saan.

Lud­mi­la ei osaa sa­noa var­mas­ti, jää­vät­kö he Suo­meen so­dan pää­tyt­tyä. Se riip­puu mo­nis­ta te­ki­jöis­tä, joi­hin ku­kaan meis­tä ei voi vai­kut­taa. Mut­ta nyt hä­nen ko­ti­kau­pun­kin­sa on mie­hi­tet­ty ja koko per­he on muut­ta­nut ym­pä­ri maa­il­maa.

– En osaa ku­vi­tel­la it­se­ä­ni Ve­nä­jän pas­sil­la. He ovat tuo­neet meil­le pal­jon vas­toin­käy­mi­siä, to­te­aa Lud­mi­la.

Suu­rin syy sii­hen, mik­si Lud­mi­la ja hä­nen mie­hen­sä päät­ti­vät jät­tää Mig­rin ja vas­taa­not­to­kes­kuk­sen ja ha­kea ko­ti­kun­taa, on se, et­tä he voi­vat vuok­ra­ta asun­non it­se, ei­kä ku­kaan muu­ta hei­dän luok­seen.

– Voim­me elää per­hee­nä. Olem­me jo van­huk­sia ja vie­rai­den ih­mis­ten kans­sa on hy­vin vai­kea elää, taus­toit­taa Lud­mi­la.

Aktiivista elämää ja kieliopintoja

Pa­ris­kun­ta viet­tää mel­ko ak­tii­vis­ta elä­mää: ke­säl­lä he pyö­räi­li­vät, ui­vat joka päi­vä, poi­mi­vat sie­niä ja mar­jo­ja. Tal­vel­la he viet­tä­vät enem­män ai­kaa ko­to­na. Lud­mi­la ra­kas­taa neu­lo­mis­ta ja uu­sien ku­li­naa­ris­ten re­sep­tien ko­kei­le­mis­ta.

He kiin­nit­tä­vät pal­jon huo­mi­ta myös suo­men kie­len op­pi­mi­seen: he käy­vät kurs­seil­la vas­taa­not­to­kes­kuk­ses­sa ker­ran vii­kos­sa ja opis­ke­le­vat myös it­se­näi­ses­ti ko­to­na In­ter­ne­tin avul­la.

– Opis­ke­lem­me kiel­tä en­si­si­jai­ses­ti kun­ni­oi­tuk­ses­ta suo­ma­lai­sia koh­taan. He (suo­ma­lai­set) ovat niin ys­tä­väl­li­siä, et­tä on sää­li, kun he pu­hu­vat si­nul­le ja et voi vas­ta­ta. Se on myös lois­ta­va muis­tit­ree­ni, mut­ta lau­sei­den ra­ken­ta­mi­nen on vie­lä erit­täin vai­ke­aa. Tyt­tä­re­ni opis­ke­lee par­hail­laan myös suo­men in­ten­sii­vi­kurs­seil­la saa­dak­seen töi­tä.

Lud­mi­la ja hä­nen mie­hen­sä ha­lu­ai­si­vat teh­dä pie­niä töi­tä: ol­la esi­mer­kik­si apu­na asun­to­jen sii­vouk­ses­sa, ruo­an­lai­tos­sa, teh­dä toi­tä kas­vi­huo­nees­sa tai kas­vi­maal­la.

Uk­rai­nas­sa Lud­mi­la työs­ken­te­li in­si­nöö­ri­nä ja hä­nen mie­hen­sä hit­saa­ja­na, mut­ta he ei­vät pel­kää mi­tään työ­tä.

Pa­ris­kun­ta pi­tää Suo­mea mu­ka­va­na maa­na. He ihai­le­vat suu­res­ti avun ja pal­ve­lun jär­jes­tä­mis­tä apua tar­vit­se­vil­le ih­mi­sil­le. Eri­lai­ses­ta il­mas­tos­ta ja tal­ven pit­kis­tä pi­meis­tä il­lois­ta huo­li­mat­ta he voi­vat hy­vin ja löy­tä­vät ai­na mie­len­kiin­tois­ta te­ke­mis­tä.

– Ihai­len Suo­mea, näi­tä ih­mi­siä ja olen kii­tol­li­nen. On erit­täin tär­ke­ää, et­tä olem­me löy­tä­neet rau­han Suo­mes­sa, ker­too Lud­mi­la.

Etsin kotikaupunkini kaltaista paikkaa kuin ennen sotaa ja löysin sen Joutsasta, sanoo Sergii Dziuba (vas.). Kuvassa myös Profin Sydänpuu ikkunat ja ovet oy:n tuotantovastaava Pasi Lavia.

Mariia Starkova

Sergii: Löysin kotikaupungin kaltaisen paikan

51-vuo­ti­as Ser­gii Dziu­ba ei tul­lut heti Suo­meen. Haa­voi­tut­tu­aan ko­ti­kau­pun­gis­saan Iziu­mis­sa hän mat­kus­ti usei­siin mai­hin et­si­mään ko­ti­kau­pun­kin­sa kal­tais­ta paik­kaa kuin en­nen so­taa. Ja hän löy­si sen Jout­sas­ta saa­pu­es­saan tän­ne ke­sä­kuus­sa 2023.

Saa­pu­mi­sen­sa jäl­keen Ser­gii on et­si­nyt ak­tii­vi­ses­ti työ­tä, lä­het­tä­nyt an­si­o­lu­et­te­loi­ta ja käy­nyt haas­tat­te­luis­sa. Hän osal­lis­tui myös ak­tii­vi­ses­ti uk­rai­na­lai­sil­le suun­nat­tu­jen ta­pah­tu­mien val­mis­te­luun. Hän opis­ke­li suo­mea vas­taa­not­to­kes­kuk­ses­sa ym­mär­tä­en, et­tä kie­li­muu­ri on va­ka­va työl­lis­ty­mi­sen es­te. Vai­kein­ta oli kään­tää aja­tuk­set pois so­das­ta, Uk­rai­nan ta­pah­tu­mis­ta.

Tam­mi­kuun lo­pus­sa Jout­sas­sa jär­jes­tet­tiin rek­ry­toin­ti­mes­sut, jois­sa Ser­giil­lä kävi lo­pul­ta tuu­ri ja hän sai kau­an odo­te­tun työ­pai­kan.

– Ha­lu­ai­sin il­mais­ta kii­tol­li­suu­te­ni kun­nal­le rek­ry­toin­ti­mes­su­jen jär­jes­tä­mi­ses­tä, jos­sa en­sim­mäi­nen ta­paa­mi­nen yri­tyk­sen joh­ta­jan kans­sa pi­det­tiin; TE-toi­mis­ton työn­te­ki­jäl­le Eli­nal­le ja kään­tä­jäl­le Iri­nal­le vies­tin­nän jär­jes­tä­mi­ses­tä työ­nan­ta­jien kans­sa. Py­rin kan­ta­maan kun­ni­ak­kaas­ti yh­ti­ön lo­goa, jon­ka ha­lu­ai­sin us­koa osal­lis­tu­van myös Uk­rai­nan jäl­leen­ra­ken­ta­mi­seen so­dan jäl­keen. Olen hy­vin kii­tol­li­nen tä­män yri­tyk­sen joh­ta­jal­le sii­tä, et­tä hän us­koi mi­nuun ja palk­ka­si mi­nut työs­ken­te­le­mään il­man kie­li­tai­to­a­ni. Työ­nan­ta­jat ovat yleen­sä ha­lut­to­mia tä­hän. Ja tämä on nyt erit­täin suu­ri ja kii­reel­li­nen on­gel­ma useim­mil­le uk­rai­na­lai­sil­le.

Uk­rai­nas­sa Ser­gii työs­ken­te­li met­sä­ta­lou­den pa­ris­sa ja nyt hä­nel­lä on mah­dol­li­suus ver­tail­la yri­tys­ten työ­tä Suo­mes­sa ja Uk­rai­nas­sa. Hän ihai­lee kor­ke­aa ko­neel­lis­tu­mis­ta, tek­niik­kaa ja tuot­tei­den hy­vää laa­tua.

– On pal­jon opit­ta­vaa!, sa­noo Ser­gii.

Ser­giin mu­kaan Suo­mi on poik­keuk­sel­li­nen maa, jos­sa on erit­täin ys­tä­väl­li­siä ih­mi­siä. On pal­jon va­paa­eh­toi­sia ja huo­leh­ti­via ih­mi­siä, jot­ka aut­ta­vat saa­pu­via uk­rai­na­lai­sia ta­lous­ta­va­roi­den ja vaat­tei­den kans­sa. Ser­geii ha­lu­aa kiit­tää myös kirk­koa ruo­ka-avus­ta. Täs­tä kai­kes­ta uk­rai­na­lai­set ei­vät kos­kaan lak­kaa kiit­tä­mäs­tä.

Ser­gii et­si maa­ta, jo­hon hän ha­lu­ai­si muut­taa per­heen­sä, ja Suo­mi on sel­lai­nen. Hän nä­kee myös poi­kan­sa tu­le­vai­suu­den Suo­mes­sa.

Päästäksesi perille sinun täytyy ottaa ensimmäinen askel, toteaa Diana Ponomarenko.

Mariia Starkova

Diana: Näemme tulevaisuutemme Suomessa

23-vuo­ti­as Di­a­na Po­no­ma­ren­ko tuli Suo­meen avo­mie­hen­sä kans­sa lo­ka­kuus­sa 2023. Jo sil­loin, kun he is­tui­vat vas­taa­not­to­kes­kuk­ses­sa mat­ka­lauk­kui­neen, he ky­se­li­vät muil­ta, mis­sä he voi­si­vat op­pia suo­mea, mi­ten ko­tou­tua no­pe­am­min ja mis­tä et­siä töi­tä.

Va­li­tet­ta­vas­ti hei­dän toi­veen­sa tör­mä­si­vät to­del­li­suu­teen. Tä­hän men­nes­sä jono suo­men kie­len in­ten­sii­vi­kurs­seil­le TE-toi­mis­tos­ta on ol­lut noin kuu­si kuu­kaut­ta.

Di­a­na ja hä­nen avo­puo­li­son­sa ei­vät tie­ten­kään luo­vut­ta­neet vaan aloit­ti­vat heti kurs­sit vas­taa­not­to­kes­kuk­ses­sa. He myös opis­ke­le­vat it­se­näi­ses­ti ko­to­na ja suo­men li­säk­si myös pa­ran­ta­vat eng­lan­nin kie­len tai­to­aan.

Mut­ta sil­ti tämä on hy­vin vä­hän no­pe­aan tu­lok­seen. Työn löy­tä­mi­nen il­man kie­len tai­toa osoit­tau­tui myös ää­rim­mäi­sen vai­ke­ak­si.

– Ta­voit­tee­na oli löy­tää työ­paik­ka mah­dol­li­sim­man pian ja tul­la ve­ron­mak­sa­jak­si. Se on hy­väk­si it­sel­le ja val­ti­ol­le. Olem­me kii­tol­li­sia, et­tä maa an­taa meil­le mah­dol­li­suu­den aloit­taa ja mei­dän on pääs­tä­vä ja­loil­lem­me. Tämä on en­sim­mäi­nen ker­ta, kun tör­määm­me sii­hen, et­tä val­ti­on ta­sol­la to­del­la yri­te­tään aut­taa. Tun­net olo­si suo­ja­tuk­si ja tämä tur­val­li­suus ins­pi­roi si­nua rau­hal­la ja har­mo­ni­al­la. Ja tämä mo­ti­voi mei­tä kak­sin ver­roin pyr­ki­mään päät­tä­väi­ses­ti jo­hon­kin, op­pi­maan kiel­tä. Lais­kuu­del­le ei tie­ten­kään ole si­jaa. Pääs­täk­se­si pe­ril­le si­nun täy­tyy ot­taa en­sim­mäi­nen as­kel, to­te­aa Di­a­na.

Jout­sas­sa hil­jat­tain jär­jes­tet­ty­jen rek­ry­toin­ti­mes­su­jen an­si­os­ta Di­a­nan avo­mies sai töi­tä. Ja he toi­vo­vat, et­tä tämä on lois­ta­va al­ku hei­dän in­teg­roi­tu­mi­sel­le.

Jout­sas­ta on tul­lut Di­a­nal­le ja hä­nen avo­mie­hel­leen rau­hal­li­suu­den, yk­si­tyi­syy­den ja tur­val­li­suu­den ruu­miil­lis­tu­ma. Ei kaik­ki Eu­roo­pan maat voi an­taa ih­mi­sil­le näi­tä tun­tei­ta. Kau­nis luon­to, rai­kas il­ma, voit juo­da ve­si­joh­to­vet­tä, ih­mi­set hy­myi­le­vät si­nul­le – tun­net olo­si rau­hal­li­sek­si ja tur­val­li­sek­si.

Tämä mää­rä­tie­toi­nen pa­ris­kun­ta nä­kee tu­le­vai­suu­ten­sa Suo­mes­sa, jo­ten luon­nol­li­ses­ti, heti kun ai­ka koit­taa, he ai­ko­vat ha­kea ko­ti­kun­taa ja in­teg­roi­tua suo­ma­lai­seen yh­teis­kun­taan. He ha­lu­ai­si­vat muut­taa isom­paan kau­pun­kiin, jos­sa on enem­män mah­dol­li­suuk­sia ja mo­ni­puo­li­sem­paa va­paa-ajan toi­min­taa. Mut­ta kaik­ki riip­puu sii­tä, mis­sä työ­paik­ka on.

– Maa on to­del­la hyvä. Tääl­lä on erit­täin hyvä asen­ne ih­mi­siin, laa­du­kas kou­lu­tus ja lää­ke­tie­de. Kun­nol­li­nen maa, jos­sa on kor­kea ke­hi­tys­ta­so. Val­ti­on huo­len­pi­to vä­es­tös­tä, so­si­aa­li­tur­va. Va­li­tet­ta­vas­ti asi­at näyt­tä­vät hie­man eri­lai­sil­ta maas­sam­me. Suo­ma­lai­set nä­ke­vät on­nel­li­suu­den pie­nis­sä asi­ois­sa. Mei­dän pi­täi­si op­pia tämä heil­tä!

– Suo­mi on maa ih­mi­sil­le. Mie­hel­le­ni ja mi­nul­le se on te­ki­jä, joka on erit­täin mo­ti­voi­va te­ke­mään kaik­kem­me py­sy­äk­sem­me tääl­lä, ker­too Di­a­na.

Ensimmäiset askeleet uuteen elämään

Kaik­ki Jout­saan tul­leet uk­rai­na­lai­set ovat hy­vin eri­lai­sia. Jot­kut tu­li­vat per­hei­neen, toi­set yk­sin. Jot­kut oli­vat yrit­tä­jiä, joh­ta­jia, asi­an­tun­ti­joi­ta tai hy­viä työn­te­ki­jöi­tä Uk­rai­nas­sa, toi­set oli­vat opis­ke­li­joi­ta, elä­ke­läi­siä. Heil­lä oli omat ta­lot tai asun­not, au­tot tai eh­kä he oli­vat vain mat­kal­la sin­ne. Ja var­mas­ti kai­kil­la oli luot­ta­mus tu­le­vai­suu­teen ja seu­raa­van vuo­den suun­ni­tel­miin.

Mut­ta koh­ta­lon tah­dos­ta hei­dän kaik­kien oli jä­tet­tä­vä tämä ja men­tä­vä toi­sel­le puo­lel­le maa­il­maa. Mo­net ei­vät ol­leet val­mii­ta niin ra­di­kaa­lei­hin muu­tok­siin elä­mäs­sään ja yrit­tä­vät edel­leen hy­väk­syä sen. Mo­net läh­ti­vät ko­to­aan jok­si­kin ai­kaa odot­ta­maan so­dan lop­pu­mis­ta, ja nyt he poh­ti­vat ko­tou­tu­mi­sen mah­dol­li­suut­ta.

Ha­lu­ai­sin vie­lä mai­ni­ta pie­net lap­set, jot­ka op­pi­vat pu­hu­maan ja yrit­tä­vät tu­tus­tua tä­hän tun­te­mat­to­maan maa­il­maan. Näin me uk­rai­na­lai­set opet­te­lem­me elä­mään uu­del­leen.

Ma­riia Star­ko­va

Kir­joit­ta­ja on Jout­sas­sa asu­va uk­rai­na­lai­nen, joka opis­ke­lee suo­men kiel­tä ko­tou­tu­mis­kou­lu­tuk­ses­sa Spring Hou­se Oy:llä. Hän suo­rit­taa suo­men kurs­siin kuu­lu­vaa työ­har­joit­te­lu­jak­soa Jout­san Seu­dus­sa.